DBTL 2005: Sister Manik, Machine Men, Kilpi, Teräsbetoni

27.07.2005 Lipton Ice Tea -teltta, Turku

Down By The Laiturin avauspäivänä keskiviikkona raikui suomalainen hevi pitkin Aurajoen rantoja.

Kolme viimeistä Laituria ovat lipuneet allekirjoittaneelta ohi, koska samaan aikaan on Ruotsissa järjestetty suuret hevifestarit. Nyt tilanne on toinen, sillä DBTL päätti siirtää ajankohtaansa myöhemmäksi, heinäkuun viimeiseen viikonloppuun. Ratkaisu onkin varmasti sekä sään että kesälomien kannalta parempi.

Laiturin avauspäivän hevikarkelot keräsivät hyvin porukkaa keskiviikkopäiväksi. Tosin mikäli vastaava tilaisuus olisi ollut vaikka lokakuisena maanantaina Tampereella, olisi väkeä silti ollut rutkasti enemmän. Turussa tällaista runsaanpuoleista yleisöä voidaan kuitenkin pitää jonkinlaisena saavutuksena.

Kaupunginteatterin parkkipaikalle, ns. "hämähäkkiparkkiin", oli haalittu tämän hetken kovimmat suomenkieliset hevibändit Kilpi ja Teräsbetoni. Illan avaajana toimi kuitenkin turkulainen Sister Manik, jonka perään tykitti heviään suolahtelainen Machine Men. Esiintymistila oli iso sirkusteltta, joka aiemmin on palvellut Provinssirockissa.

Sister Manik

Sister Manik on viettänyt viime ajat levyttämässä debyyttialbumiaan, jonka julkaisupäivästä ei rumpali Skanky Stixx osannut vielä sanoa tarkemmin. Yhtye määrittelee musiikkinsa "moderniksi hard rockiksi", joka ei sinällään vielä paljon kerro. Itse asettaisin bändin nyt jonnekin 80-luvun lopun L.A./glam-yhtyeiden lokeroon, vaikka vielä pari vuotta sitten orkesteri oli kovasti goottivaikutteinen. Uusissa kappaleissa kun ei pahemmin enää synkkyyttä ole.

Manikin aikana porukkaa oli vielä vähänlaisesti. Bändin äänentaso oli jotain käsittämättömän kovaa. Korviin sattui, enkä usko edes Extreme Duudsonien nauttivan moisesta metelistä. Jotain tolkkua olisi siinä hommassa pitänyt olla, niin yhtyeen pätevä musiikki olisi päässyt paremmin oikeuksiinsa. Eihän turkulaisryhmä nyt sentään mikään Judas Priest ole.

Kun Kilven kitaristi ystävällisesti antoi minulle peräpuikon näköiset korvatulpat, pystyi Sister Manikia jo kuuntelemaan kivutta. Ulkonäöllisesti yhtyeen kitaristi ja basisti ovat varmasti namupaloja tyttöfaneille. Samaa voi sanoa laulaja Pinjasta, josta moni mies näkee takuulla märkiä unia. Mikäli bändissä olisi laulajana joku karvainen mies, tuskin siinä olisi samanlaista vetovoimaa kuin nyt. Toivottavasti Manikit pääsevät levynsä myötä laajemman yleisön tietoisuuteen. Livemeininki on ahkeran keikkailun myötä kasvanut erittäin itsevarmaksi, eikä kappaleissakaan ole valittamista. Mieluummin niitä tosin kuuntelisi ilman Lounais-Suomen rajoja hipovia volyymitasoja.

Machine Men

Seuraavalla yhtyeellä, Machine Menillä, olikin jo muutama sata kuulijaa. Bändin aktiivisista lavaliikuntaa harrastava laulaja Antony pysytteli koko keikan nahkatakkinsa sisässä, vaikka valospotit hohkasivat valon ohella myös lämpöä. Myös kumihousut olivat tiukasti jalassa, joten voi vain miettiä montako litraa mies hikoilee per keikka.

Parissa ensimmäisessä rivissä oli selvästi yhtyeen materiaalia tuntevia ihmisiä. Suurimmalle osalle yleisöä keskisuomalaisten hevi kuitenkin oli tuntematonta. DBTL-keikka oli bändille hyvää pr:ää. Jos kuulopuheisiin on uskomista, on moni silminnäkijä menossa levykauppaan, jahka jo pariinkin otteeseen siirretty Elegies-levyn ilmestymispäivä vihdoin koittaa. Machine Men soitti pääosin tämän tulevan levynsä kappaleita. Loistavalta debyyttilevyltä Scars & Wounds kuultiin myös herkkupaloja kuten Silver Dreams ja Against the Freaks.

Turkulainen farmaseutti Mikko kommentoi Silver Dreamsin muistuttavan kovasti Iron Maidenin The Wicker Mania. Niin tai näin, on Konemiesten musiikki yhtä miksausta Maidenin ja Ozzy Osbournen tuotannosta.

Kilpi

Kilpi on kotikaupungissaan todella suosittu. Tälläkin keikalla näki kymmenittäin "Hevi on parasta" -paitoja. Bändi on lanseeranut tuon lauseen yleiseen käyttöön, kun se ennen vanhaan oli vain laulaja Taagen ryyppykavereiden omaisuutta. Simppeli slogani, joka kaiken lisäksi pitää varsin hyvin kutinsa.

Yleisöäkin oli jo saapunut paikalle sankoin joukoin. Julkimoillekin, kuten misseille Lola Odusoga ja Noora Vennamo, tuntui ainakin tänään olevan hevi parasta. Sedu Koskisen baareissa voidaankin sitten taas viikonloppuna kuunnella jotain tanssimusiikkia.

Kuten aina ennenkin, olivat Kilven soundit, valot, savut ja muut tilpehöörit huippuluokkaa. Taagen ei juuri tarvinnut yleisöä laulattaa, sillä omatoimisuus oli valttia lähes kaikissa Kilven biiseissä. Peräkkäin soitetut hitit Nerokasta ikävää ja Sielut iskee tulta saivat koko teltan laulamaan.

Kilpi on erittäin tiukasti yhteen soittava ryhmä. Jos se esittäisi musiikkinsa englanniksi, moni kyyninen rokkipoliisi antaisi armahduksensa. Tosin juuri suomenkielellä bändi on nykyisen asemansa saavuttanut, mikä kolmannella kotimaisella ei olisi varmastikaan onnistunut.

Teräsbetoni

Illan odotetuin esiintyjä oli kuitenkin tamperelainen Teräsbetoni. Nyt teltassa alkoi olla jo suuren urheilujuhlan tuntua – bändi antoi odottaa itseään kymmenisen minuuttia yli merkityn aloitusajan. Ilmeisesti taktinen veto, jolla yleisö saatiin käymään kuumana.

Keikka alkoi bändin nimikappaleella Teräsbetoni. Jos ensimmäinen bändi soitti aivan liian lujaa, oli Teräsbetonin volyymi puolestaan hieman liian alhaalla. Toki suuri yleisömassakin vaikuttaa äänen kulkevuuteen, mutta kyllä tämänkaltaista musiikkia pitäisi luukuttaa jossain määrin normaalia kovempaa. Debyyttilevy Metallitotuuden biisit näyttivät olevan hyvin tuttuja monille, yhteislaulu oli valtaisaa. Henkilökohtainen Teris-suosikkini Pyhä maa, joka löytyy Taivas lyö tulta -singlen perspuolelta, soitettiin myös.

"Teräsbetoni on neljän kiveäkin kovemman verellä sitoutuneen muusikko-taistelijan muodostama ryhmä. Meidän tehtävämme on perustaa metallivaltio, jonka toiminta perustuu järkkymättömään Metallitotuuteen ja sen täydellisen ymmärtämisen tavoittelemiseen", kertovat yhtyeen kotisivut. Myös välispiikit noudattivat vastaavaa kaavaa. Esikuvansa Manowarin tyylistä uhoamista riitti, ja se ihme kyllä pääosin toimi. Varsinkin laulava basisti J. Ahola osasi olla vakuuttava, mutta kitaristilaulaja A. Järvinen jutteli välillä vähän hölmöjä.

Miten se nyt taas menikään… Se netin hevikeskustelupalstalla päätetty… Juu, "Teräsbetoni on tosissaan, muttei vakavissaan" tai jotain sinnepäin. Oli miten oli, kauppansa se teki Turussa, jossa bändi on todennäköisesti keikkaillut enemmän kuin kotikaupungissaan Tampereella.

DBTL:n hevikeikka oli erittäin positiivinen tapahtuma. Ei muuta kuin pelkkää plussaa sekä bändeistä että järjestelyistä. Ensi vuonna sitten taas uudestaan.

Kimmo Jaramo

Kommentointi on suljettu.