DAME

Keskittyy olennaiseen

Pienenä tyttönä Emilia Suhonen keksi taiteilijanimen Dame. Nykypäivän Dame on kuitenkin oikea ja kauas tähtäävä bändi, ei vain "Tiktakin Empun" sooloprojekti.

Ensi alkuun Emilia saadaan kiinni valehtelusta. Suen haastatellessa Tiktakia alkuvuodesta hän väitti kirkkain silmin sooloprojektien olevan vasta pöytälaatikkoasteella.

- Mä pidin suuni kiinni ihan tietoisesti. On paljon siistimpää esitellä se ihmisille sitten kun on jotain konkreettisesti valmiina eikä alkaa vuosia aikaisemmin puhumaan että "oon suunnitellut…" Mä oon pahoillani. Mä valehtelin, Emilia naurahtaa.

Valhe ei kuitenkaan ollut suuren suuri, joten se artistille anteeksi annettakoon. Parempi lienee pitää suunsa kiinni kuin kehuskella vielä avoimilla aikatauluilla ja suunnitelmilla. Kaiken kaikkiaan Emiliasta puuttuvat haastattelutilanteessa ne itseään ääriään myöten täynnä olevan rokkitähden elkeet ja ylenmääräinen itsensäkorostus. Damea odottavat reaktiot ja vastaanotto pelottavat, Emilia myöntää.

- Sitä on tosi kriittinen kaikkia omia tekemisiään kohtaan. Enkä mä diggaa oikeastaan mistään mitä mä teen, mutta sen kanssa pitää vain elää, pohdiskelee kaikki levyn biisit itse tehnyt artisti.

- Mua jännittää aivan saatanasti mitä tosta levystä sanotaan. Mitä jos kaikki vihaa sitä? No, sitten ne vihaa. Sehän siinä hauskaa onkin, että on kumminkin seitsemän vuotta ollut alalla, ja ollut kaikissa näissä jutuissa mukana ja osannut suodattaa asioita. Tiksujen levyjähän on aina dissattu, ja silti keikoilla käy ihan sikana jengiä ja meistä tykätään.

Negatiivista palautetta on huomattavasti vaikeampi ottaa vastaan, kun kyseessä on rumpuja vaille kokonaan itse soitettu levy.

- Kyllä mä tiedän miten ne asiat menee, mutta yhtäkkiä kun on kokonaan oma juttu kyseessä, sitä jotenkin taantuu lapsen tasolle. Kaikki ne ajatukset, että "älä lue mitä susta kirjoitetaan netin typerillä keskustelupalstoilla" ja "älä anna hirveästi arvoa noille arvosteluille" häviää just sillä hetkellä kun omaa tulee ulos. Sitä on sitten tosi huonona pienistäkin jutuista. Etenkin tässä alussa kun ei luota itseensä tipan tippaa. Ehkä sekin sitten jossain vaiheessa muuttuu, Emilia nauraa.

Yksisormijärjestelmä ja monta näkökulmaa

Damen debyyttilevy So Was It Worth Dying For julkaistaan kesäkuussa, keskellä Tiktakin kiireisintä keikkasumaa. Levy haluttiin kuitenkin saada ulos mahdollisimman pian, vaikka Damen kiertuetta saadaankin odottaa vasta syksyllä. Kesän ainoa veto on Provinssirockissa.

- Oli mun toive julkaista levy nyt. Se on kumminkin hetki mun elämästäni, olisi tuntunut tyhmältä että se tuntuu jo vanhalta kun se julkaistaan. Haluaa päästää siitä mahdollisimman nopeasti irti, että pystyy keskittymään tulevaan.

Monella on varmasti selkeä oletus siitä, miltä "Tiktakin Empun" omat biisit tulevat kuulostamaan. Emilia ei kuitenkaan anna mielikuvien häiritä luomistyötä.

- Ihmisillä on aina erilaisia mielikuvia. Ne rakastaa tehdä johtopäätöksiä ulkonäön perusteella. Totta kai mä tiesin, että ihmisillä on ollut vahvat fiilikset siitä miltä Damen levyn pitäisi kuulostaa vain sen takia miten mä oon Tiksuissa vetänyt ja miltä mä näytän. En mä tiedä, kuulostaako se siltä, mutta multa se kuulostaa.

Emilian mukaan levystä tuli juuri sellainen kuin pitikin: hänen itsensä kuuloinen.

- Levyn tekeminen oli sellainen homma, että mä halusin että se kuulostaa vain ja ainoastaan minulta, mikä ei välttämättä ole pelkästään hyvä asia. Siitä ois varmasti tullut moninaisempi ja useampitasoinen, jos olis ollut enemmän ihmisiä tekemässä… Seuraava levy tehdäänkin koko bändin kanssa. Mutta mä olin jo päättänyt, että mä haluan tehdä ton näin, ja se kuulostaa ihan siltä miltä pitääkin. Totta kai sitä aina tekis kaiken paremmin ja muuttais monia asioita, mutta levy on just sellainen kuin mun piti sillä hetkellä tehdä.

Emilia korostaa, että rumpuja lukuunottamatta kaikkien instrumenttien levylle soittaminen itse oli vain aika- ja järjestelykysymys. Tarvetta todistella osaavansa soittaa ei ollut.
- Kaikki kitaristit osaa auttavasti soittaa bassoa, ja mun synansoitto oli tosiaankin sellaista yksisormijärjestelmämeininkiä!

Englanti oli Emilialle luonteva sanoitus- ja laulukieli. Suomeksi sanoittaminen on tälle nuorelle naiselle "mystinen homma".
- Englanti myös antaa paljon anteeksi. Ehkä se on osaksi mun lahjattomuutta myös, Emilia toteaa vaatimattomasti.

- Mä oon aika itsekeskeinen ihminen. Ehkä kaikki luovat ihmiset on, koska suurin osa ammentaa omasta elämästään. Kyllä tää levy kertoo aika pitkälti mun jutuista, päänsisäisistä hommista, ongelmista ja angsteista. Niitä on kirjoitettu eri näkökanteilta. Mä oon yrittänyt kelata muutakin kuin itteeni, mutta kyllä se on parisuhdelevy aika pitkälti.

Omalla tatsilla

Livenä ja seuraavilla levyillä Dame on aivan oikea bändi, ei vain kasa projektimuusikoita. Nimi kuitenkin juontaa juurensa Emilian soolotaiteilijanimestä.

- Nimi on ollut aina, niin kauan kun mä muistan. En tiedä minkä takia, mutta se on aina ollut Dame. Mulla ei ole muistikuvaa mistä se on aikoinaan tullut, mutta se oli ihan selkeä homma, että sillä nimellä tehdään, jos joskus tehdään soolohommia.

Damen kokoonpanosta löytyy monelle tuttuja naamoja. Ensimmäinen Emilian kiinnittämä jäsen oli Feiledistä ja Apulannan keikkajäsenistöstä tuttu Masi Hukari.

- Mä sanoin Masille, että ilmoittaa, jos sille tulee mieleen jotain hyviä soittajia, joilla vois olla jotain annettavaa tähän juttuun. Meillä on ihan mahtava ryhmä. Kaikki toimii loistavasti, vaikka on vasta niin vähän aikaa soitettu yhdessä. Soitto toimii ja meillä on tosi kivaa yhdessä.

Rumpuja takoo Diablon Heikki Malmberg ja bassoa soittaa Antti Härmä. Emilia innostuu silminnähden kun pääsee hehkuttamaan Damen livesoundia. Soittajien omien ideoiden ja persoonallisen tatsin tuominen kappaleisiin on suorastaan suotavaa, jollei pakollista.

- Onhan se livenä raskaampaa ja rouheemmin vedettyä. Levy on kuitenkin aika kliinin kuuloinen. Rummut on tietenkin aivan mahtavat, kun Heikillä on se uskomaton setti ja se soittaa sairaan siistejä juttuja. Mä sanoin Masillekin, ettei sen tarvitse vetää samalla tavalla miten mä soitin levylle. Sekin on tehnyt omia kitarasovituksia, mitkä on ihan älyttömän siistejä.

Emilia halusi soittaa vaihteeksi poikien kanssa, mutta korostaa oikean asenteen olevan muusikon sukupuolta tärkeämpää. Intoa treenaamiseen ja bändin kehittämiseen on löydyttävä.

- Tiktakin kanssa on aina ollut että me ei treenata hirveesti. Meillä on aina ollut se, että tärkeintä on hyvä boogie. Näiden poikien kanssa taas treenataan ihan älyttömästi koko ajan, etenkin näin alussa. Kaikilla on hirveä kunnianhimo olla parempia soittajia. Soittamisen suhteen Dame on tosi erilainen kuin Tiktak, mutta ei ole kyse siitä, että onko tyttöjä vai poikia vaan sitä että millaisesta jutusta on kyse.

Miltä sitten tuntuu lähteä treenaamaan ja kiertueelle äijälauman kanssa? Emilia uskoo, etteivät korvat punoita keikkabussissa yhtään sen enempää kuin Tiktakin kanssa reissatessa.

- Voi kuule, ei todellakaan. Meillä on Tiksujen kanssa niin härskit jutut, ettei siitä hirveesti pahemmaksi enää pääse. Kai se on niin, että kaikilla keikkailevilla bändeillä jutut on aika ala-arvoista osastoa. Ei meidän tytöt ole mitään sievistelijöitä! Mutta ei ole kyllä nuo pojatkaan.

Ei tarvitse valita

Vaikka kuinka paljon korostetaankin Damen olevan oikea bändi, siitä puhutaan varmasti vielä pitkään Tiktak-Empun bändinä. Emilia toki myöntää tyttöryhmään kuulumisen hyvät puolet, mutta samalla uskoo, että yhteys Tiktakiin hälvenee keikoilla ja uutta materiaalia julkaistessa.

- Se on oikeastaan aika yhdentekevää. Siinä mielessä se on hyvä asia, että se luo erilaisen pohjan tälle hommalle. Ihmisiä kiinnostaa jo valmiiksi. Enkä mä usko, että ihmisiä kiinnostaa se yhteys enää siinä vaiheessa kun ne tulee keikoille kattomaan meitä, Emilia pohtii.

- Onhan siellä sellaisia biisejä, jotka ois teoriassa voinut olla ihan hyvin Tiktakin biisejä. Mutta käytännössä ne on liian henkilökohtaisia.

Valintaa tai priorisointia kahden yhtyeen välillä ei Emilian tarvitse tehdä. Molemmille löytyy tarpeeksi aikaa ja energiaa.

- Elämässä aika harvoin tarvii valita. Aina voi tehdä monia asioita ja keskittää energiaansa moniin asioihin yhtä aikaa. Tiktakista mä en oo lähdössä mihinkään, se on selvää, mä rakastan sitä meidän ryhmää. Sillä on niin paljon hommia, että sen kanssa teen paljon enemmän tällä hetkellä. Mutta toisaalta Dame on vasta niin alussa, että tää vaatii erilaista panostusta.

So Was It Worth Dying for -levyn myyntilukujen ennustamisen suhteen Emilia on maltillinen. Tuhansia ei ole pakko myydä. Tiktakissa soittamisen tuoma taloudellinen turva mahdollistaa täyden keskittymisen olennaiseen eli musiikkiin.

- Jos joku tosta tykkää ja ostaa, niin aivan mahtavaa. Se olis aivan ihanaa. Mutta jos ei, ei silläkään niin väliä. Sitten tehdään seuraava levy ja katotaan jos joku tykkäis siitä. Ihannetilanne on se, että kun soittaa Tiktakissa, niin taloudellisesti ei ole paineita, että tuon pitäis myydä.

Emilia ei vierasta ajatusta rehellisistä päivätöistä, mutta huomauttaa samaan hengenvetoon, ettei sellaiselle olisi aikaa. Kiitollisuus kokopäiväisestä musisoinnista paistaa tytön kasvoilta.

- En mä mitään muuta haluais tehdäkään, tää on mun juttu. En mä oikein tiedä mitä muuta mä voisin tehdä, kun mä en osaa mitään muuta. Mä en ole millään muulla alalla taiteellinen enkä hirveen älykäs, enkä mä oo urheilullinen. Mä oisin varmaan yhteiskunnan hylkiö, Emilia nauraa.

- Luojan kiitos, tuollaisia ei tarvitse miettiä… Mä oon aika pienestä ollut sitä mieltä, että mä soitan. Mutta jos tulee sellainen tilanne, että hommat kusee ja pitää mennä päivätöihin, niin ei sekään ole mikään ongelma. Sit voisin mennä vaikka videovuokraamoon töihin, johonkin duuniin, jossa ei tarvii olla koulutusta. Ei mua huoleta, kyllä joku pitää huolta. Mä voin keskittyä olennaiseen.

Lotta Heikkeri

Kommentointi on suljettu.