WHITE METAL

Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa, ja metallimaailmassa vielä enemmän. Hevimaassa asuu vino pino sankarpakanoita, nihilistejä, ateisteja, satanisteja, okkultisteja, druideja ja trolleja. Osalla väestä on kuitenkin takataskussaan Raamattu.

Kyse on White Metalista, jota kristilliseksi metalliksikin kutsutaan. Kristillisen metallin erottaa muista metallin alalajeista se, että kyseessä ei ole yksittäinen genre vaan aatteellisella sateenvarjolla peitetty sikermä kaikkia metallin lajeja aina hardrockista black metaliin – ja ennen kuin true penguin -puritaanit älähtävät kammioissaan, todettakoon että tässä tapauksessa tyylilaji määritellään musiikin, ei lyriikoiden perusteella.

Valkoisen metallin tärkein – ja usein ainoa – ero tavalliseen metalliin piilee siis lyriikoissa. WM-muusikot ovat uskovaisia, joiden tekstit ammentavat voimansa kristillis-juutalaisesta jumaluudesta. Lähes joka bändillä on oma tapansa tehdä asioita ja oma vakaumuksellinen lähtökohtansa. Jotkut keskittyvät korostamaan uskonnon positiivista vaikutusta elämään, osa kertaa Nasaretilaisen opetuksia, muutamat jättävät lyriikat neutraaleiksi ja hienovaraisiksi… ja marginaalinen vähemmistö antaa äärisatanisteille takaisin Jahven mitalla, saarnaten täydeltä laidalta vanhatestamentillista Jumalan Vihaa. Jälkimmäinen ryhmä on aatteellisesti yhtä fundamentalistinen kuin kolikon vastapuolikin, eikä Tulta ja Tulikiveä säästellä, kun syntiset heitetään Helvettiin käristymään.

Pohjolassa kristillinen hevi ei pyri uhkaamaan ihmisiä Tuomiopäivällä tai pakkokäännyttämään kansaa – luterilaisilla ei ole tarvetta samanlaiseen hurmokseen kuin vaikkapa Amerikan ihmemaassa. Uskovaiset bändit eivät mitenkään peittele vakaumustaan, mutta saarnatyöhön ei lähdetä, eikä asiaa välttämättä oteta sen kummemmin edes esille. Uskonto jätetään kuulijan omaksi asiaksi, ja joskus voi olla äärimmäisen vaikeaa erottaa "uskovaisbändiä" muitten bändien joukosta. Oma lukunsahan ovat lukuisat tavalliset yhtyeet, joiden teksteissä käsitellään ajoittain uskonasioita.

Hevillä taivaaseen pääsee

White Metalin voidaan katsoa alkaneen 70-luvun puolella, kun ruotsalainen Jerusalem soitti aatteellista hardrockia. Varsinainen läpilyönti tapahtui, kun kasarihevibändi Stryper julkaisi ensilevynsä 1984. Paria vuotta myöhemmin julkaistu To Hell With the Devil myi puolitoista miljoonaa, ja videot pyörivät jatkuvasti MTV:ssä. Bändi esiintyi täysille saleille, soitti pehmoheviään ja heitteli yleisön päälle Raamattuja, keikka toisensa jälkeen. Stryper on viiden miljoonan levymyynnillään Jeesuksesta seuraava kristillisen metallin levinneisyyden kannalta.

Vanhempien uskovaisten asenne hevimetalliin oli ja on edelleen melko nihkeä, mutta nuoremman polven keskuudessa asia oli toinen. Valkoinen metalli yleistyi niin paljon, että vuodesta 1987 asti on järjestetty WM-festivaaleja, joihin metalliuskovaiset kokoontuivat. Uusista bändeistä esille nousivat vahvasti muun muassa Whitecross, Saint, Bloodgood ja Sacred Warrior. Jeesusmetallia löytyy joka tyylilajista: X-Sinner soittaa AC/DC-räminärokkia, Tourniquet yhdisti ensimmäisten joukossa thrash metalin Pyhään Henkeen, ja Mortal kantoi industrial-korren kekoon. Betrayal puolestaan tykitti Megadeth-tyylistä speed metalia, ja Seventh Angel on tullut tunnetuksi doom metal -vivahteistaan.

Death- ja black metalin kytkeminen uskonnolliseen viitekehykseen on ollut ristiriitainen prosessi. Kaikkien mielestä yhdistelmät eivät ole edes mahdollisia, mutta se ei ole muusikoita estänyt. Jotkut ovat vaivautuneet kikkailemaan semanttisesti nimeämällä tyylit uudestaan life metaliksi ja Anti-black metaliksi, mikä tuntuu melko turhalta. Australialaisen Mortificationin ääribrutaali nimikkolevy vuodelta 1991 avasi kuolonmetallitien, jota Extol, Deuteronomium ja lukuisat muut ovat seuranneet. Black metal -bändit Horde, Crimson Moonlight ja Mordecai ovat Arvingerin viikinkimetallistien kera avanneet latua muille myös mustemman metallin saralla.

Pohjolan evankelistat

Enemmistö white metal -yhtyeistä keskittyy melodisen hardrockiin, heavyyn ja power metaliin, ja repertuaaria riittää eritoten Ruotsissa. Suurimpia nimiä ovat Lion’s Share ja Narnia, jotka ovat kansainvälisen tason bändeinä keikkailleet Suomessakin. Narnian keulahahmo Christian Rivel omistaa myös Rivel-levyfirman, jonka tallissa on yli kaksikymmentä alan bändiä. Tämän lisäksi Ruotsissa ylläpidetään kattavaa www.metalforjesus.org-sivustoa. Alan fanithan ovat verkostoituneet muiden metallifanien tavoin, ja sanomaa levitetään musiikin lisäksi myös lukuisissa lehdissä, foorumeissa ja tapahtumissa ympäri maailmaa.

Suomessa ollaan toistaiseksi hieman naapuria jäljessä, mutta kirivaihde on päällä, varsinkin Varsinais-Suomessa. Dust Eater Dogs on alan pioneereja, ja Hevinkelium levytti albumillisen virsiä metallisovituksin. Hitaat hämäläisetkään eivät ole jääneet osattomiksi, sillä Lempäälästä löytyy alan erikoisliike, Maanalainen levykauppa.

Epäluulo White Metalia kohtaan on normaaleilla metallifaneilla melko syvällä, ja kirkollisten asioiden tuputtaminen voi tuntua tekopyhältä jeesustelulta. Toisaalta – kuka viitsii tosissaan vauhkota Suuren Pakanavaltakunnan tulosta, pohtia nihilistisiä aatoksia pimeässä murhabläkkis-kellarissa tai elämöidä menninkäisistä ja joulutontuista? Paatunein bläkkisfanikaan ei ole automaattisesti saatananpalvoja, ja vastaavasti Jeesuksen kutsustakin voi kieltäytyä. Kirkosta voi erota jo tänään, mutta hyvältä kuulostavaa metallia ei kuitenkaan välttämättä kannata hyljeksiä, oli sitä soittavien muusikoiden vakaumus mikä hyvänsä. Aamen?

Linkkejä ja lähteitä

http://www.metalforjesus.org
http://www.jesusmetal.com
http://www.rivelrecords.com/
http://www.maanalainenlevykauppa.com

 

Esimerkkejä jeesusmetallista

AUDIOVISION – The Calling
(Rivel Records)
7 Narnian Christian Rivelistä on moneksi, sillä levy-yhtiönsä lisäksi mies ehtii laulamaan kolmessa bändissä, joista Audiovision on "soolobändi". Mukana on kunnioitettava määrä vieraita aina Bruce "ex-Kiss" Kulickista Europen ja Rising Forcen jäseniin, ja tuloksena on traditionaalista, jykevän tarttuvaa heavya. Kasarihenkinen perushevi vahvistettuna modernilla power metal-soundilla toimii, mutta kokonaisuutena levy on turhan hajanainen. Albumilla on erinomaisia heviralleja (kuten Kulickin tähdittämä Face to Face, sekä The King Is Alive), mutta osa kappaleista jää ponnettomiksi tilutuksiksi.

DIVINEFIRE – Glory Thy Name
(Rivel Records)
9 Suomi-Ruotsi-maaottelu muuttuikin samarbeteksi, kun suomalainen Jani Stefanovic ja Narnian nokkamies Christian Rivel yhdistivät voimansa. Tuloksena on yksi vuoden vaikuttavimmista ja lupaavimmista hevilevyistä, jossa reilu paatos, eeppinen jylhyys sekä tarttuva power/heavy hitsautuvat yhteen aidoksi sinfoniametalliksi.
Alun briljantti kertojanääni lataa, ja tappavan hyvä From Death to Life laukaisee. Never Surrender ja Life My Life for You ovat tilutushevin mestareita, ja kymmenminuuttinen The Spirit tarjoaa bonuksena Crimson Moonlightin Hubertuksen örähtelyä. Vierailevia tähtiä löytyy puolijoukkueellinen (mm. Candlemassista ja Narniasta), ja musiikin taso pysyy jatkuvasti katossa tanakoiden riffien avulla. Levyn poljento puhkuu ja puhaltaa tunnelmaa. Mättöä, orkestraalisuutta ja voimaa – yes, sir, I can boogie!

EXTOL – Blueprint
(Century Media)
5 Extolin death metal teki aikoinaan vaikutuksen Burial-debyytillä. Viime aikoina yhtyeessä on tapahtunut rutkasti miehistönvaihdoksia, ja samalla norjalaiset ovat vaihtaneet rajusti tyyliä. Edellislevyn thrash-kiihdytyksen jälkeen yhtye on lyönyt jarrut pohjaan, tehnyt u-käännöksen ja suunnannut heleän hempeän tunnelmointimetallin kylätielle.
Rauhallisesti lipuvat kappaleet ovat pahimmillaan kuin valtavirta-kitararokkia, ja Peter on korvaamassa örinäänsä hintelällä puhtaalla laululla, joka popahtavassa Pearl-balladissa tihkuu jo sokerijuurikasta. Muutamat biisit kuten From the Everyday Mountain Top ja Void tarjoavat vielä aggressiota ja kitarasärmää, mutta muuten mennään siitä matalimmasta aidasta mistä Anathema jo syöksähtikin.

HEARTCRY – Lightmaker
(Rivel Records)
6 Pitkän linjan muusikko Anders Johansson perusti heavy rock -yhtyeensä jo 80-luvun puolella, mutta yhtye jäi tauolle vuosituhannen vaihteessa ennen Toista Tulemistaan. Heartcryn soundi on reilun vanhakantainen, ja Hammond-urkujen käyttö saa aikakausimittarin heilahtamaan 70-luvun puolelle, varsinkin kun tempo on melko verkkainen. Jos Thin Lizzy, vanhempi Judas Priest tai Nazareth vievät kliimaksiin niin valontekijän klassinen ikihevi voi olla jopa vuoden kohokohta. Rivakka Battleground, letkeä Get Ready ja jylhä Justice elähdyttävät paatunuttakin hevimiestä.

MIRADOR – The Azrael Tales
(Rivel Records)
8 Vuonna 1991 ruotsalaisserkukset Jakob ja Erik perustivat kymmenvuotissynttäriensä kunniaksi bändin. Lapsuus- ja teinivuodet tuottivat demoja ja livemainettakin ennen kuuden vuoden taukoa. Bändi aloitti puhtaalta pöydältä 2003, ja debyytti on vihdoinkin valmis. Bändin koostumus sisältää kolmasosan doom metalia ja loput klassista heavya, ja tulos muistuttaa ajoittain hieman Black Sabbathin alkuaikojen riffittelyä. Melankolinen laulu toimii, ja bändin käyttämät ambient-sävelet, itämaiset ja folk-mausteet sekä kuorolaulut toteuttavat vanhan sanonnan: parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Phoenix Syndrome, Soul Distortion ja Postbelievers ovat tunnelmaltaan synkkiä ja painostavia, mutta samalla täynnä melodisia tarttumapintoja. Toivottavasti kakkosalbumi tulee ensimmäistä nopeammin.

Jussi Lahtonen

Kommentointi on suljettu.