THE INSULT THAT MADE A MAN OUT OF MAC

Käsityö kunniassa: The Insult That Made A Man Out Of Mac tulee taas

Rankan suomalaisen konemusiikin edelläkävijä The Insult That Made A Man Out Of Mac palaa yleisön eteen 6. marraskuuta Helsingin Semifinalissa. Koneet on tosin jätetty hyllylle, ja lavalla nähdään livekokoonpano, jonka soitosta voi saada esimakua yhtyeen kotisivuilta.

Spinefarmin julkaisema Insultin esikoisalbumi Mutant Puzzle ilmestyi 1994. Albumin julkaisun jälkeen yhtye riehui muutamia vuosia lavoilla, kunnes työntövoima loppui ja ryhmä "palasi lähtöpisteeseensä – eli nurkkaan – tuijottamaan seinää", kuten Suen tavoittama Insultin alkuperäisjäsen, solisti Tak M asian muotoilee. Insult tunnettiin näyttävistä ja raivokkaista lavashow’staan, joissa saatettiin käyttää kalustona vaikkapa ruohonleikkuria.

- Aiemmin Insultin keikat olivat performansseja, joissa käytettiin laulun ja
kohkaamisen taustalla valmiita taustoja, mutta nyt kyseessä on täysin
elävä ja toimiva yhtye, eli keikka toimii useammalla tasolla. Ajan hengen mukaisesti nyt kuritetaan ihmisiä eikä koneita, Tak M nauraa.

Solistin mukaan luvassa on äärimmäisen pelkistettyä, matalavireistä rytmimusiikkia, jossa industrial-menneisyys kiteytyy jakoavaimilla soitettuun, Viemäriksi kutsuttuun teräsromusettiin.
- Me pidämme käsityötä kunniassa.

Ove Actionrock

Kommentointi on suljettu.