Millencolin, No Shame, Against It All

04.03.2006 Nosturi, Helsinki

Against It All veti hyvän peruskeikan, No Shame palailee lavoille uuden materiaalin kanssa ja Millencolin vei koko potin.

Ruotsalaisen Millencolinin keikka Nosturissa myytiin loppuun jo varhaisessa vaiheessa, karvaasta 25 euron hinnasta huolimatta. Monet jäivätkin nuolemaan näppejään. Vielä keikkapaikan ulkopuolella eräs neljän hengen porukka kyseli toiveikkaana ohikulkijoilta ylimääräisiä lippuja keikalle.

Illan aloitti tapahtumaa varten haudasta kaivettu suomalainen Against It All. Vuonna 1998 viimeisen keikkansa heittänyt punkbändi jäi valtaosalle yleisöstä ehkä hieman etäiseksi. Alakerrassa jotkut tosin jo aloittelivat pientä moshpitiä, kun taas yläkerrassa hurjapäisimmät tyytyivät vain nyökyttelemään päätään biisien tahdissa. Taisivatpa jotkut varttuneemmat tavailla biisien sanojakin.

Ihan hyvän, joskin hieman ponnettoman, perus-punkrock-keikan jälkeen olikin vuorossa hieman eläväisempi suomalainen punk-yhtye, No Shame. Keikkatauolta palailevat salolaiset punkkarit ottivat yleisön mukaan ensimmäisestä biisistä lähtien. Biisejä kuultiin enimmäkseen uudelta levyltä, mutta se ei näyttänyt yleisön fiiliksiä laskevan. Yleensä pääesiintyjän roolissa nähtävä No Shame veti aikaisempia esiintymisiään hieman rauhallisemman keikan ja istui näin paremmin lämmittelybändin osaansa.

Sitten olikin aika vetää verhot kiinni ja odotella illan pääesiintyjää. Pitkältä tuntuvan hengähdystauon aikana ehdittiin Millencolinia huutaa lavalle, ja yleisö pakkautui yhä tiiviimmin lavan eteen. Ja sitten verhot aukeavat ja show alkaa. Yli kymmenvuotisen uransa aikana Millencolin on ehtinyt kiertää Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja aina Japanissa asti. Suomeen täällä viimeksi yhdeksän vuotta sitten nähdyn yhtyeen tuo tuoreimman levyn Kingwoodin nimeä kantava maailmankiertue.

Millencolinin keikka on monessa mielessä yllätyksellinen. Skeittipunkiksi luokiteltu yhtye kuulostaa livenä punkimmalta kuin levyjen perusteella olisi osannut odottaa. Uransa aikana monia levyjä julkaissut, ja yleisöön eri-ikäistä yleisöä kerännyt yhtye näytti ymmärtävän yleisön tarpeet, ja soitti yllättävän vanhojakin biisejä. Parhaiten yleisö lähtikin mukaan näihin vanhoihin biiseihin ja keikan puolessa välissä väki vaihtoi paikkaa yläkerrasta alakerran huojuvaan ihmismassaan. Reilun tunnin aikana uusimmat biisit tuntuivat jopa jäävän vähemmistöön ja takavasemmalta toimittajan korviin kantautuikin ihastuneita "ai vitsi tää on hyvä, tän mä muistan" -kommentteja.

Eniten ehkä hemmoteltiin Pennybridge Pioneersista pitäviä kuulijoita. Levyltä kuultiin ainakin Fox, Duckpond ja hienosti fiilistelty The Ballad. Illan kruunasi viimeinen encore, Pepper, jonka aikana yhtye innostui huudattamaan yleisöä: Oi! Oi! Oi! Kaiken kaikkiaan keikka oli erittäin energinen ja kuulijaystävällinen.

Teksti: Noora Jussila

Kommentointi on suljettu.