Lordi – ensimmäinen keikka

07.12.2002 Nosturi, Helsinki

Ensimmäisen keikkansa vetänyt Lordi myi Nosturin täyteen jo reilua kuukautta ennen itse tapahtumaa. Voitaneenkin sanoa, että ilmassa oli sitä legendaarista "urheilujuhlan tuntua". Julkkiksia riitti joka nurkkaan ja pöytään. Näinä aikoina taitaa olla jopa vähäsen hip tykätä Lordista.

LordiKerrankin aikataulutukseni toimi loistavasti. Saavuttuani pienen pakkasen saattelemana Nosturiin, käytyäni puuteroimassa nenäni… erhmm… siis pisulla ja ostettuani yhden huurteisen, matkasin alakertaan odottamaan keikkaa. Ja kuinka ollakaan, intronauha alkoi soimaan heti hyvän katselupaikan löydettyäni. Ei turhia odotteluja. Hyvä.

Levynkin aloittavan Scarctic Circle Gathering -intron soidessa mustan kankaan takana odotti se mitä yleisö oli tullut katsomaan. Kiinnostus oli valtavaa. Olihan kyseessä sentään Lordin ensituleminen elävänä(?) ihmisten ilmoille. Mitäköhän verhon takana mahtaa olla?

Kankaan tiputtua ja pommien räjähdettyä alkoi tietenkin Get Heavy. Lordihan päätti jo vuosia sitten että ensimmäisen levyn ja keikan aloitusbiisinä on juuri tuo oodi raskaaksi tulemiselle. Elleivät muut, ainakin toimittajanne vyötärönseutu tuntuu kuuntelevan kyseisen Lordi-kappaleen sanomaa.

Savun hälvettyä tyylikäs lavakokonaisuus alkoi erottua. Tai no, mikä nyt sitten onkaan tyylikästä… ainakin hevimiehen silmin katsottuna lava toimi. Itse Lordi kulki hitaasti mutta varmasti pitkin ja poikin valtakuntaansa niinikään tyylikkään tapparanmallisen mikkitelineensä kanssa. Rumpali Kita soittimineen oli lukittu massiivisten rauta-aitojen taakse, kun taas toisella laidalla omassa valtakunnassaan soitellut kosketinsoittaja Enary viekoitteli miespuolisia yleisön jäseniä pimeälle puolelle.

LordiBasisti Kalma, tuo prätkä-zombie helvetistä ja hyvin humoristisen ilmeen omaava muumiokitaristi Amen pitivät huolta siitä että lavan edustalla tapahtui jotakin sillä aikaa kun Lordi seikkaili muualla. Hän nimittäin siirtyi melkein jokaisen biisin jälkeen näkymättömiin lavan seinään rakennetusta portista hakeakseen jos jonkinmoisia vekottimia. Kuten erilaisia naamioita, mahtavat aukeavat lepakonsiivet tai vaikkapa palavan nuken.

Vertaaminen vastaaviin ulkomaanelävien spektaakkeleihin on tietysti epäreilua – sitähän minä toitotin itselleni koko illan matkalla keikalle. Asiat pitää suhteuttaa, kun kyseessä on pieni lava ja rahoituksetkin aikalailla eri eurolukemissa kuin muualla. Mutta minkäs teet; kun on esimerkiksi nähnyt Rammstein-kitaristi Richard Z. Kruspe-Bernsteinin kitaran sylkevän pari metristä tulipalloa ja kitaran kaulan olevan ilmiliekeissä, jotenkin tuntuu tavattoman tyhjältä katsoa Amenin kitaran päästä tulevaa pikkuruista kipinäsuihkua. Muutenkin pyrotekniikan kanssa toimimisesta on hyvin vaikeaa suoriutua kunnialla. Pienetkin heitot ajoituksessa pistävät silmään ja korvaan.

LordiKannattaa muuten tulevaisuudessa tarkastaa, miten päin dynamiittia pitää kädessään. Muuten käy niin kuin Lordille Dynamite Tonight -biisin lopussa, kun yleisölle tarkoitettu räjähdys meni kirjaimellisesti munille. No, sattuuhan sitä. Kaikkihan varmasti muistavat, kuinka eräältäkin Blackie Lawlessilta paloivat aikoinaan perskarvat?

Taannoisessa haastattelussa Lordi mainitsi bändin käyttävän keikalla enemmän koneita kuin levyllä. Omaan korvaani ei paljon muuta lisäystä kuulunut kuin melkein koko ajan taustalla säksättänyt sekvensseri. Olihan siellä tietysti muutakin, mutta kovin suurta eroa levyyn ei kuitenkaan ollut. Soundit olivat helvetin hyvät. Vaikka volumea riitti, kaikesta sai kuitenkin hyvin selvää – tästä hatun nosto miksaajalle. Keikkasettiin kuuluivat kaikki levyn biisit ja viimeisenä vedetty hitti Would You Love a Monsterman teki tuhoisaa jälkeä lukuisine pommeineen, tulineen ja kiiltopaperisateineen. Hieno lopetus jätti jälkeensä monia hymyileviä naamoja.

Jos Lordia hieman jännittikin nousta ihmisten eteen, muista jäsenistä sitä ei ainakaan soiton puolesta huomannut. Lähes virheettömän keikan vetäneet pirulaiset pitivät homman hyvin kasassa ja antoivat sopivasti tilaa päähegemoniamestarin tempuille. Ainoastaan Kalman ongelmat soittimensa kanssa aiheuttivat ensimmäisen ja toisen biisin väliin luvattoman pitkän tauon, mutta minkäs teet, jos laitteet vittuilevat. Kun Lordi vielä paikkasi tilanteen mestari Simmonsilta omaksuttujen lavaelkeiden avulla, suurin osa yleisöstä ei varmaan edes huomannut tilannetta.

Kaiken kaikkiaan keikka oli kokonaisuudessaan ihan kelpo esitys. En tiedä kertooko tämä enemmän minusta vai keikasta, mutta loppujen lopuksi iltani kohokohta oli se, kun sain jonottaa takkiani monta minuuttia Gimmelin tyttöjen vierellä loputtomassa narikkajonossa.

Tuomo Salo

Kommentointi on suljettu.