DEEP TURTLE

Asennetta, tutkimusmieltä, konflikteja

Kuuden äänekkään vuoden jälkeen tuli kuusi hiljaista vuotta, mutta sitten vanha konna jatkoi sovinnaisten ratkaisujen kyseenalaistamista. Deep Turtle on palannut.

Pentti Dassum näyttää hetken verran siltä, että hänen päänsä räjähtää. Kysymys "oliko erilaista soittaa Deep Turtlessa vuonna 1993 kuin 2003?" saa nojatuolissa rötköttävän laulaja-kitaristin irvistämään. Ei tarvita meediota aistimaan, että ilmassa kipinöi jäsentenvälinen konflikti.

- Kun me alettiin soitteleen vuonna 1990, mä en tuntenut näitä jätkiä yhtään. Vuosien mittaan me tutustuttiin, ja mä tajusin, että…
…nää ovat vatipäitä?, basisti Tapsa ehdottaa.

- Ei. Oli sekä etu että haitta, että en tuntenut teitä kunnolla etukäteen. Jos me oltaisiin tiedetty, kuinka erilaiset syyt meillä on tehdä musiikkia, niin eihän me oltaisi aloitettukaan. Osittain sen takiahan meidän musakin oli alussa niin poukkoilevaa. Hirveitä, sinkoilevia riffikimppuja. Me katsottiin, kuinka vitun pitkälle pystyy viemään vinksahtaneen sovittamisen.

- Jos me ei päästy helpolla, niin ei päässeet kuulijatkaan. Se oli omien rajojen testaamista, Tapsa jatkaa. – Että "hitto vie, jos toi meni, niin entäs toi?!"

- Aivan, rumpali Bubka myöntää. – Turtlessa vedettiin aina äärirajoilla. Me nautittiin hakkaamisesta ja ääripäistä. Nykyään me osataan kuunnella omaa ja muiden soittoa. Tätä kautta Deep Turtle on löytänyt musiikkiinsa anynsseja.

- Kerran joku jätkä kommentoi, että "muuten hyvä bändi, mutta teidän musiikissa ei oo tarpeeksi anynsseja", Dassum virnistää. – Kaistapäisyys oli varmaan jonkun mielestä meidän vahvuus, mutta ne vanhat biisit eivät olleet koskaan sulkeutuneita ympyröitä. Nykyään rajat ovat selkeämmät ja biisit biisimäisempiä. Nythän me tehdään sellaista BeeGees-vaikutteista leppoisaa radiopoppia.

Totta toinen puoli. Deep Turtlen asenne on entisellään, mutta uudet biisit on riisuttu ylenmääräisestä rönsyilystä. Nyky-Turtle panostaa enemmän musiikkinsa sisällön kuin muodon haastavuuteen. Ovatko miehet muuttuneet?

- Mä en ainakaan ole samanlainen kuin ennen, Bubka tunnustaa. – Luojan kiitos.
- Sori ny vaan, Dassum tulistuu, – sä varmaan haluat uskoa tuohon itse, mutta…

- Pointsihan ei ole se, mitä te ajattelette, vaan se, mitä minä ajattelen. Totuuttahan mä en tiedä, ettekä tiedä tekään. Jokainen puhuu tuntemuksistaan.
- Huomaaksä, miten simppelistäkin kysymyksestä irtoaa totaalista filosofiaa?
- Me riidellään kaikesta, Tapsa nauraa. – Nytkin ollaan just ja just puheväleissä.

Riidan syy ei selviä, mutta tilanne ei liene ylitsepääsemätön – päätellen siitä, että riitapukarit ryhtyvät yksissä tuumin sytyttämään pieruja tuleen.

Turkele, Turtlen bestis

Deep Turtle perustettiin Porissa syksyllä 1990. Bändi soitti parisataa keikkaa Suomessa ja ulkomailla, teki Peel-sessiot, julkaisi läjän levyjä ja nousi aikamoiseen underground-suosioon. Vuonna 1996 tuli hajoamisen aika, mutta kuusi vuotta myöhemmin kolmikko löysi itsensä turkulaiselta treenikämpältä.

- Ei siinä mitään kuuden vuoden syklejä suunniteltu. Suurin syy hajoamiseen oli se, että me asuttiin niin kaukana toisistamme. Porissa, Turussa ja Tampereella. Pidä siinä sitten treenejä pari kertaa viikossa, trio summaa.

- Mä soittelin ne välivuodet kaikennäköisissä kokoonpanoissa, mutta ei se tuntunut mielekkäältä, Bubka muistelee. – Aina palasi mieleen, kuinka mukavaa oli soittaa näiden jätkien kanssa. Ei me hajottu riitoihin. Ei me riidelty silloin sen enempää kuin nykyäänkään.
- Eli ihan tarpeeksi koko ajan, Dassum murisee.

Noh, kertokaapas jotain uusimmasta Turkele!!-levystänne?
- Vittu, se on niin hyvä! Bestis!, Dassum hehkuttaa. – Turkele!!:n tekemisessä oli rima korkealla. Me haluttiin pitää yllä tietty standardi.
Seitsemän biisin cd julkaistiin oman Zerga-merkin kautta, vaikka voisi kuvitella, että bändin maine olisi saanut indie-merkit kuolaamaan mannaa.

- Sanotaanko näin, että kukaan ei ole lisensoinut jatkopainosta. Että se siitä kulttimaineesta. Omakustanne oli nopein tapa saada asioita eteenpäin. Mutta en mä sano, ettei joku muu saisi laittaa rahojaan tähän. Tulkaapa ulos sieltä koloistanne, niin jutellaan ehdoista.

Sanoitukset on kirjoitettu kokonaan eteläamerikkalaisjuurisen Dassumin toisella kotimaisella, espanjaksi. Hämmästyttävämpi muutos entiseen on kuitenkin se, että aiemmilta levyiltä tutun rytmisen älämölön tilalla on tiedostavia tekstejä.

- Nyt, kun Pentti käyttää toista omaa kieltään, se uskaltaa laulaa enemmän. Se jopa tykkää laulamisesta, Bubka arvioi. – Tekstit eivät ole enää päälleliimattua huutoa, vaan niistä löytyy jopa mesits-osastoa.

- Nykyään on sanottavaakin, Dassum myöntää. – Mä en tee enää biisejä englanniksi, koska me ei olla mikään amerikkalainen bändi. Englannin käyttäminen musassa on ihmisiin ohjelmoitu juttu, jonka purkamiseen menee aikaa. On olemassa muitakin kieliä, jotka toimivat rytmisesti.

- Ennenhän Turtlella ei oikeastaan ollut tekstejä, vaikka jopa suomalaisen rockin historiakirja luulee, että me keksittiin jotain omia kieliä, saatana. Se on ihan bullshittiä. Me käytettiin aina englantia tai espanjaa – mutistuna, säröisenä ja piiloon miksattuna. Yksi sen ajan lyyrinen riemuvoitto oli Tostroid-biisi: "take a change, it’s heavy lotto, burn yourself, it’s very motto." Se kirjoitettiin lisäämällä vuorotellen sanoja paperille. Että ei se ihan meroniaa ollut.

Alas King Backbeat

Pentti Dassumia turhauttaa se, että musiikista on tullut kulutushöttöä.
- Musiikki voisi olla sävellyksellistä tai sovituksellista arkkitehtuuria ja sen kautta älykkään elämän olemassaolon osoitus tällä planeetalla. Ei kaiken tarvitse olla hillitöntä avantgardea, mutta tietynlaista asennetta voisi silti olla. Asenne ja tutkimusmieli ovat terveintä, mitä musiikissa voi olla.

Esimerkiksi afrikkalainen, arabialainen ja Balkanin maiden musiikki innoittaa Deep Turtlea enemmän kuin nelijakoinen länsipop.
- Länsimaisesta neljäsosamusiikista on tullut jumala, Bubka miettii. – Jos ei tee neljäsosamusiikkia, ei saa julkisuutta. Monet luopuvat oman arkkitehtuurinsa luomisesta siksi, että pääsisivät esille. Hienot ideat on pakko tunkea backbeat-muottiin.

Onko Deep Turtle saanut mielestään riittävästi huomiota viimeisimmillä julkaisuillaan?
- Se riippuu ihan tän jutun koosta ja värimäärästä, Dassum kuittaa. – Ei huomion määrä mua hämää, koska mä tiedän, että asia nyt vaan on niin kuin on. Pääasia on se, että tekee, eikä se, että tulee huomatuksi. Ja kun katsoo maailman ja Suomen underground-runsautta, huomaa, ettei me olla yksin. Se tuntuu mukavalta.

Bubka huomauttaa, että julkisuudella saattaisi olla puolensa. Iso starat saavat tien päällä yösijan, aterian ja osakseen ihmismäistä kohtelua.
- Se on kyllä hiljaa tosi, Dassum oivaltaa. – Mutta eihän se ole siitä kiinni, onko hyvä muusikko, vaan siitä, onko just nyt Se Juttu. Nykyäänhän pitää olla Anssi Kela, jos meinaa saada lämmintä ruokaa.

Ari Väntänen

Kommentointi on suljettu.