Rock’n'Roll Never Dies, Suomi 2006. Ohjaus ja käsikirjoitus: Juha Koiranen. Pääosissa Samuli Edelmann, Marjukka Halttunen, Risto Tuorila, Ilkka Koivula, Kari-Pekka Toivonen. Kesto: 131 min.
* * * 1/2
Rock’n'Roll Never Diesin pääosassa on neljättäkymppiään käyvä peräkamarinpoika Tiger – äännetään suomeksi kuten kirjoitetaan. Isä ja äiti ovat maanläheisiä ja maailman ihanimpia ihmisiä, jotka kuka tahansa epäkylmä ihminen tahtoisi vanhemmikseen. Huomattavan hidas ja simppeli Tiger käy työväenopiston luovan kirjoittamisen kurssia, ja juonen selkärankana pönöttävät kotitehtävinä kirjoitettujen kirjoitusten sisällöt, joissa käydään läpi Tigerin menneitä vuosia. Ne ovat täynnä epätoivoista, amatörististä rokkiyrittämistä, joka ei johda kamalan paljon mihinkään. Mutta tärkeintähän on, eikös vain, vilpitön yrittäminen.
Juha Koiranen on mahtavan omaperäinen ja henkevällä tavalla tunteellinen ohjaaja-käsikirjoittaja, jonka jälki koskettaa syvästi. Kokonaisuutta leimaava lämmin ja hienovarainen huumori on vertaansa vailla, ja kyseessä on yksi vuoden ehdottomasti sympaattisimmista elokuvista. Kaltaiseeni sentimentaalikkoon Koirasen tyyli iskee kuin kuuma fiilisveitsi voisydämeen.
Monet valittavat usein elokuvien arkirealismin tylsyydestä, koska "elokuviinhan mennään irtautumaan arjesta". Koiranen osaa näyttää arjesta ne kaikkein juhlavimmat puolet. Ja kun tarkemmin asiaa miettii, eivät suurikaan osa tämän elokuvan umpiarkisista tapahtumista loppujen lopuksi ole elokuvallisesti kovinkaan uskottavia. Ja totuushan, kuten tiedetään, on huomattavasti elokuvaa ihmeellisempää. Homma kulkee vähän samoilla linjoilla kuin Gösta Sundqvistin tekstit.
Suurin osa elokuvan hiomattomuuksista on helppo antaa anteeksi, mutta puolikkaan tähden syö viimeinen puolituntinen, jonka alleviivaamat tårta-på-tortat ovat lähestulkoon kärsimyksellistä seurattavaa. Osaisin neuvoa tarkan kohdan, jossa filmin voisi katkaista, eikä mitään olennaista jäisi kertomatta. Tuskin edes epäolennaista.
Mikäli Koirasen leffaura ei lähde kunnolla urkenemaan, voi hän harvinaisen lahjakkaana biisintekijänä siirtyä musiikin pariin. Varsinkin Sepi Kumpulainen meets Ramones -tyylinen Äiti tekee mun lempiruuat on mestarillinen tekele.
Markku Halme
