MAJ KARMA

Pysyvää on muutos

Maj Karman ikuinen käymistila on edennyt vaiheeseen, joka maittaa niin helluntailaismummolle kuin goottirokkarillekin.

Maj KarmaHaastattelua edeltävänä iltana ja yönä bändin taiteellinen johtoryhmä, kitaristi Häiriö ja laulaja Herra Ylppö ovat olleet Ukkonen-singlen videokuvauksissa. Häiriö hymähtää, ettei hänellä ole juurikaan tekemistä bändin videoiden kanssa. Tästäkään hän ei tiedä juuri muuta kuin että siinä on "yksinkertainen tarina ja jonkinnäköistä artsusoittoa."

Maj Karman visuaalisvastaava, laulaja Herra Ylppö sen sijaan on ilmeisen innoissaan tekeillä olevasta videosta. Tulossa on eräänlainen tutkielma pelosta.

- Soitto oli muutenkin kuraista meininkiä, ja mulla se meni siitä vielä Turkka-touhuksi, vahvaksi heittäytymiseksi lehmänlantaan. Mä olin kirjaimellisesti päästä varpaisiin paskassa, Herra Ylppö kertoo Helsingin Lauttarannassa meren äärellä ääni onnea tihkuen.

Kyllä. Satakunnan sosiopaatit ovat täällä taas, eikä mikään ole ihan niin kuin ennen.

ROKKI ON TUURIPELIÄ

Tehtyään Sodankylä-levyn (2004) ja sen tiimoille järjestetyn kiertueen Maj Karma uutisoi, että alusta saakka bändissä vaikuttanut basisti VVV ei ole enää yhtyeessä. Pian tämän jälkeen kerrottiin, että Maj Karman uusi basisti on Pennilessin K. Kurittu. Miehenvaihdoksen syitä sen kummemmin puimatta Ylppö ja Häiriö sanovat, että muutos teki hyvää.

Häiriö: – Kuritun liittyminen bändiin on vaikuttanut yleisfiilikseen tosi positiivisesti. Meininki on paljon vapautuneempaa ja meillä on taas kivaa.

Ylppö: – Me saatiin basistinvaihdoksesta uutta energiaa. Mä en halua millään tavalla mollata VVV:tä, joka on edelleen rakas ystävämme, mutta usein muutos tuo mukanaan energiaa ja intensiteettiä.

Ylppö vakavoituu ja sanoo, että basistinvaihdon ohella myös jokin muu on muuttunut.

Ylppö: – Jotain tapahtui. Meikäläinen oli aika rikki Sodankylän ja vielä basistinvaihdonkin jälkeen. Tuntui, että kaikki bändissä oli kasvaneet ihmisinä eri suuntiin, oli arvoristiriitoja. Me pidettiin jätkien kanssa saunailta, jossa piti puhdistaa ilmaa ja käydä läpi asioita. Sen mökkireissun ja ryyppäämisen myötä se kuitenkin meni vielä pahemmaksi. Mä olin eroamassa bändistä ja kaikki vitutti. Mutta kun me päästiin uusien biisien ja levyn tekoprosessiin kiinni, niin yhtäkkiä se kaikki katosi. Nyt on ihan mielettömän hyvä fiilis.

Viime keväänä Maj Karma tiedotti lähtevänsä tekemään Rock-levyä isolla alkukirjaimella. Tekeillä oli uusia biisejä, joiden avainsanoja olivat kiihko ja energia.

Häiriö: – Ukkosen tekeminen oli tosi helppoa. Nää biisit sävellettiin kuukaudessa ja Ylppö teki tekstit kahdessa viikossa. Aika hanakasti siis. Levyllä on hyvä kaari, koska kun rykäisee biisit näin nopeasti kasaan, niihin tulee samanlainen spiritti. Sodankylä oli meidän popein levy, mikä varmaan alitajuisesti vaikutti siihen, että me haluttiin nyt tehdä rockimpaa kamaa.

Ylppö: – Se on intuitiojuttu, tuuripeliä, jossa katsotaan mitä syntyy, kun neljä jätkää pamahtaa treenikämpälle ja rokkaa menemään. Mäkin olen miettinyt, että tämä on ollut meillä alitajuisesti mielessä. Puhuttiin me siitä sitten ääneenkin, että olisi helvetin makeeta tehdä rockia.

Ukkonen todellakin rockaa notkeammin kuin edelliset Karma-levyt. Ylppö ja Häiriö sanovat, että osansa tähän on rumpali J. Savolaisen nykyisellä rytmiryhmäparilla K. Kuritulla. Uusi poika on rokkikukko, jonka otteissa on vanhan liiton punk-henkeä.

Häiriö: – VVV on helvetin lahjakas muusikko, mutta alun perin kitaristi. Kurittu taas on perinteisempi, oikea basisti. Sen ajattelutapa on erilainen kuin VVV:llä, mikä vaikuttaa tosi paljon levyn kokonaissoundiin.

ÄÄRIMMÄINEN HITTI

Kun Maj Karma teki edellistä levyään Gabi Hakasen ja Janne Halmkronan kanssa Inkfish-studiossa, samaan aikaan samassa äänittämössä puuhaili Rake. Nyt Maj Karman uuden levyn kannessa lukee, että Rake on tuottanut, äänittänyt ja miksannut sen.

Häiriö: – Kun me äänitettiin Sodankylää, Rake fiilisteli meidän musaa ja diggasi meistä. Me puolestamme seurattiin, mitä se touhusi. Se vaikutti olevan hyvä jätkä, jolla on hyvä meininki. Rake ilmaisi sitten, että tekisi mielellään meidän kanssa joskus jotain. Me päätettiin valita se Ukkosen tuottajaksi, ja tehtiin kyllä helvetin hyvä valinta.

Rake on äänittänyt ja tuottanut paljon Discon ja Neljän ruusun tyyppistä valtavirtapoppia, jota Maj Karma puolestaan ei ole koskaan tehnyt. Eikö bändiä hirvittänyt se, että maailmat saattavat tässä kohdata tavalla, joka sysää Maj Karman väärälle kiertoradalle?

Häiriö: – Ei me annettaisi millekään tuottajalle sellaista valtaa. Jos näyttäisi siltä, että ollaan menossa väärille urille, niin homma loppuisi siihen. Nyt bändi soundaa siltä miltä sen pitää soundata.

Ylppö: – Mutta menihän tää aika mainstreamiksi. Ukkosella on suoraa rokkia ja Amerikan-soundit. Tän voisi ostaa yhtä hyvin helluntailaismummo kuin goottirokkarikin. Mutta kun me tiedetään, millaiset on meidän harmoniat, riffit ja takapotku, niin ei tuollainen hirvitä. Ukkonen on Maj Karmaa jalostetumpana, toisin kuin vaikka Metallisydän (2003), joka on vittumaisen ja kylmän kuuloinen levy.

Ukkonen on myös Maj Karman virtaviivaisin ja ehyin albumikokonaisuus.

Ylppö: – Ukkonen on tiukka paketti ja hittilevy. Meitä on pidetty vaihtoehtobändinä ja äärimmäisenä bändinä ja bändinä, joka tekee mitä lystää, ja kaikkea sitä me ollaankin, mutta me diggaillaan myös tarttuvista osista. Ukkonen on täynnä niitä, mutta se on silti mielenkiintoinen levy.

Useimmat levyt, jotka on täynnä hitikkäitä kertosäkeitä, on kokonaisuuksina tylsiä. Mutta ei se sitä tarkoita, että levyllä pitäisi olla myös paskoja biisejä. Hyvien biisien pitää vain olla tarpeeksi erilaisia.

Häiriö: – Biisien tekemisessä on haastavaa se, että pitää välttää itsensä toistamista. Monet bändithän soittavat yhtä ja samaa biisiä. Itse en haluaisi joutua siihen asemaan. Ainakin vielä tuntuu, että vielä ei ole kauheasti yhtä ja samaa biisiä tarvinnut tehdä. On niitä sentään muutamia erilaisia tehty. Mutta tietenkin bändin pitää säilyttää tyylinsä.

Ylppö: – Mutta jos haluaisi myydä helvetisti levyjä, niin niistä pitäisi tehdä keskenään aika samankaltaisia, ettei kukaan vain suutu. Mun mielestä esimerkiksi Iron Maiden, Trio Niskalaukaus ja Kotiteollisuus ovat tehneet monta samankaltaista levyä, ja se on niiden juttu. Meidän juttu on pysyä muutoksessa, kuten Sielun veljet aikanaan.

VEITSENISKU YTIMEEN

Maj Karma"Satakunnan sosiopaatit" saattaa olla aikansa elänyt termi. Se, että Maj Karman kauniit kuvat lyhensi taannoin nimensä napakammaksi Maj Karmaksi, on hyvin kuvaavaa. Jos vertaa nykyistä bändiä vaikkapa Rautaneito-levyn viisi vuotta sitten tehneeseen yhtyeeseen, huomaa monen mutkan suoristuneen. Biisit ovat hieman helpommin lähestyttävissä, imago ja lava-show ovat riisutumpia, ja jopa bändin esiintymisestä aistii lämpöä, jollaista ei vielä jokunen vuosi sitten olisi osannut kuvitellakaan. Sanalla sanoen bändistä on tullut välittömämpi.

Ylppö: – Kun me aloiteltiin Satakunnassa, mä olin paljon ahdistuneempi kuin nykyään. Yleisö pelotti mua. Mä pelkäsin sitä, mitä saattaa tapahtua, jos ne päästää liian lähelle. Jos musta olisi tullut meidän ekan levyn aikaan valtava stara, mä olisin varmaan muuttunut hirviöksi. Bändinä me haluttiin olla etäinen ja tehdä hommat eri lailla. Me ei haluttu olla muodikkaita eikä päästää yleisöä lähelle.

Häiriö: – Metallisydän-levyn aikaan meitä alkoi vituttaa se, että kaikki sanoivat, että me ollaan sellainen saatanan taidebändi. Kaikella, mitä me silloin tehtiin ja lausunnoilla, joita me silloin annettiin, me yritettiin tietoisesti saada se leima pois. Metallisydämestä tuli rujo ja suoraviivainen levy, ja me jätettiin keikoilta pois performanssit ja muut erikoisuuskikkailut.

Ylppö: – Ei me kuitenkaan itse koskaan koettu, että me kikkaillaan. Meitä on luultu vaikeiksi, mutta siinä me ollaan väärinkäsityksen uhreja. Ei tää ole koskaan ollut vaikeata tai älyllistettyä, vaan intuitiivista. Mutta kaiken tähän mennessä tapahtuneen myötä on kasvanut ihmisläheisemmäksi, ja tällä menestymisen tahdilla on ehtinyt vapautua.

Häiriö huomauttaa, että kun Maj Karman kauniit kuvat aikoineen perustettiin, bändin peruskirjaan kirjattiin lauselma, jonka mukaan tulee pyrkiä yksinkertaisuuteen. Vielä ei ole päästy kehityksessä yhden soinnun ja nuotin biisiin asti, mutta ehkäpä jonain päivänä.

Ylppö: – Me ollaan karsittu meininkiä ja haettu ydintä. Henry Miller sanoi, että kun kirjoittaa, jokaisen lauseen pitää olla veitsenisku. Siihen meidän musa on menossa. Vaikka se ei ole ehkä välittynyt jengille muuten kuin ehdottomuutena, me ollaan aina oltu rankka rokkibändi. Nyt luuytimen ympäriltä poistetaan kaikki turha.

- Me halutaan elää jatkuvassa käymistilassa. Voi se siihenkin kääntyä, että me aletaan taas vieraannuttaa yleisöä. Jos me oltaisiin Kotiteollisuus, mä olisin jo alkanut tehdä niin. Muutos ja yllätyksellisyys on tärkeää, jos meinaa jaksaa kiertää näitä samoja kuppiloita. Bändin nimikin saattaa vielä muuttua. Miksei muuttuisi? Meidän bändi tulee muuttumaan koko ajan.

Häiriö: – Ja kyllä se artsupaska sieltä taas tulee. Sykleissähän kaikki menee.

MITÄ UKKONEN KERTOO?

Herra Ylppö on sitä mieltä, että levyjen pitää olla suuria. On turhaa julkaista albumeja, joissa ei ole punaista lankaa.

- Ukkonen on kuin leffa, juoni kulkee ensimmäisestä biisistä viimeiseen. Se ei ole mitenkään alleviivattu tarina, mutta sama kaveri seikkailee jokaisessa levyn kappaleessa. Hänessä on paljon edesmennyttä isoisääni. Se oli salskea, tatuoitu prätkäkundi ja merimies. Sellainen oman elämänsä rock-tähti, joka pysyi koko elämänsä laihana ja komeana ja jolla oli monia naisia. Vapaus on yksi Ukkosen vahvoista teemoista.

Sid ja Nancy: – Tarina lähtee liikkeelle reteestä tarkkis-meiningistä. Sellaista meikäläisenkin elämä nuorena oli.

Ukkonen: – Kertoo pelon voittamisesta. Kaveri on pakenee ihmissuhteesta: "Turha kultani pelätä on – pelätä ikävää."

Attentaatti: – Tässä se suhteesta paennut kaveri on sekoamassa, kun näkee sen mimmin jonkun toisen kanssa.

Rukous: – Kaveri muistelee lapsuuttaan.

Musta joutsenlaulu: – Nykyään on kaikenlaisia uhkia. On terrorismia, ydinaseita vähän siellä sun täällä ja lintuinfluenssa. Lauttasaaren rannastakin saattaa jonain päivänä löytää kuolleen joutsenen, ja sitten silmäripset putoavat päästä. Tarinan kaveri on vainoharhainen ja levoton sielu, joka ei viihdy missään. Löydän siitä itseni, ja varmaan muutkin bändin jätkät löytävät.

Aavasaksa: – Paitsi osa tämän levyn stooria, myös suoraa jatkoa viime levyn Sodankylä-biisille. Tää on tositarina – ja meillähän aina kaikki on totta. Sodankylä-Aavasaksa-jatkumoon tulee vielä jatkoa, ja kolmannen osan on pakko olla Madrid. Me käytiin Sodankylässä keikalla ja nyt mennään Aavasaksalle, mutta mitenköhän me saadaan itsemme Madridiin soittamaan?

Luovuttanut enkeli: – Äkkiseltään ajatellen huono porirock-biisinnimi. Siinä on kuitenkin vahvaa symboliikkaa: entäpä, jos enkeli luovuttaa? Tarinan kaveri haahuilee yhden illan suhteeseen, jonka taso ei ole ihan selvä.

En tahtoisi olla täysi ääliö: – Kaveri lähtee tapaamaan kirjeystävää, joka on paremmista piireistä. Mitä sitten, kun joudutaan kohtaamaan oikeassa todellisuudessa, silmästä silmään? Mitä, jos homma ei toimi? Tässä biisissä on levyn kaunein ajatus: "Meidän täytyy miettiä kuinka kohtelemme toisiamme."

Vuonna 2030: – Paluu uhkakuviin. Tulevaisuudesta huolestunut vihanpurkaus, jota laulaessani mä huomasin vahingossa keksineeni rapin. On kehitetty pilleri, joka vie sotilailta unentarpeen pois. Sotateollisuudesta se luultavasti leviää yritys- ja opiskelumaailmaan. Voi kuulostaa liioittelulta, mutta ennustinhan mä senkin, että valaiden laulu ei kuulu enää. Nyt se ei tutkimusten mukaan enää kuulu. Valaat eivät pääse hoitamaan hommiaan eli lisääntymään.

Vielä yksi asia: – Tässä kaveri muistelee romanssia, joka ei ole lähtenyt kukkimaan… Kaikkihan me olemme suhteessa moniin eri naisiin.

Rocktähti sekoaa: – Kuten Aavasaksa, tää on osa kahta jatkumoa. Rocktähti-trilogian kolmas osa, ja tämän levyn tarinassa rocktähti on symboli. Voi muuten olla, että tää ei olekaan Rocktähti-trilogia, vaan jatkoa seuraa. Rocktähti kuolee? Rocktähti iskee jälleen?

Kokki, varas, vaimo ja rakastaja
: – Ihmisten heikkouksia käsittelevä biisi. Tarinan kaveri tunnustaa heikkoutensa eli sen, että tarvitsee vapauden ja jää pohtimaan tilannetta. Surumielinen loppu tarinalle.

Teksti: Ari Väntänen

Julkaistu Suessa 8/2006.

Kommentointi on suljettu.